Sivut

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Älylataamo, uusi rentoutumistilamme

Astuessa Älylataamona tunnettuun huoneeseen, entiseen luokkaan 235, ei todellakaan voi uskoa saapuneensa koulun opetustilaan. Ennemmin voisi uskoa tilan olevan jonkin modernin yrityksen ajatushautomo, joita nykyään on jo monessa paikassa. Vaikutelma on varmasti tarkoituksella haettu.



Älylataamon ensivaikutelma on piristävä. Jo ensi silmäyksellä huomaa, että huonetta suunniteltaessa on haluttu päästä kokonaan pois perinteisen luokkahuoneen tunnelmasta. pelkästään värikkäät kalusteet, sohvapalat ja matto tekevät tilasta täysin koululuokasta poikkeavan. Ehkä suurin tekijä on kuitenkin opettajanpöydän puute: Tuo pieni, lähinnä korvien välissä vaikuttava seikka muuttaa tilan opettajalähtöisestä oppimistilasta oppilaslähtöiseksi.



Luultavasti jo lähes kaikilla meistä on jonkinlaista kokemusta Älylataamossa opiskelusta. Ryhmätyötilana erittäin hyvin toimiva luokka onkin jo palvellut oppilaita onnistuneesti. Tietenkin tilassa on vielä kaikilla totuttelemista. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä uusia sovelluksia ryhmätyöskentelystä tulevaisuudessa.

Älylataamossa on tietenkin myös paljon erilaista tekniikkaa. Yhteensä kolme suurta näyttöruutua, yksi suuri tietokoneeseen kiinnitetty kosketusnäyttö ja kaksi suurta "tavallista" näyttöä ovat kaikki oppilaiden käytössä. Tässäkin, niin kuin monessa muussakin älylataamoon liittyvässä asiassa vain aika kertoo, miten monipuolisesti tilaa opitaan käyttämään.



Rentoutumisen kannalta taas tila on kerrassaan lyömätön. Suuret sohvapalat ja vihreä matto suorastaan houkuttelevat lukiolaista sisäisen lapsensa ja rakentamaan majoja. Suurelta näytöltä on erittäin helppoa katsoa jos jonkinlaista opetuksellista materiaalia välituntisin, kuten kissavideoita. On tietenkin aivan oikein, että opiskelijat ovat ottaneet omalla tavallaan tilan kokonaan haltuunsa.

Ja nyt hieman kommentteja Älylataamon aktiivisilta käyttäjiltä!

Käyttäjä yksi, Joonas Manninen
- Yleensä älylataamossa soitan 70-luvun diskomusiikkia ja seurustelen ystävieni kanssa. Vietämme aikaa älylataamossa joka välitunti oikeastaan. Minusta älylataamo on nykyisellään oikein toimiva, mutta äänentoistoa voisi parantaa, jotta koko koulu kuulisi meidän musiikkimakumme laadun.

Käyttäjä kaksi, Vili Hintsa
- Joskus hyppytunneilla vietän aikaa älylataamossa. Yleensä pötköttelen sohvilla ja kuuntelen musiikkia. Jos paikalla on muita ihmisiä, höpöttelen. Älylataamo on hyvin mielenkiintoinen projekti. Tila tuntuu toimivalta, mutta äänentoistossa on parantamisen varaa.



Ja vielä viimeisenä kommentti tuntemattomalta käyttäjältä:
- Tuntuu kuin en olisi enää koulussa.

Tuo ajatus kuvaa älylataamon tunnelmaa täydellisesti.

Teksti: Konsta Tarnanen ja Lassi Nikulainen
Kuvat: Virpi Loikkanen

perjantai 22. tammikuuta 2016

Opettajamme Pete Piironen - in memoriam

Aika harvoin tulee hetkiä, jolloin en vain osaa kirjoittaa. Sanoja ei tule. En kykene tuottamaan ratkiriemukkaita tai koskettavia sanoja ihmisestä, joka on siirtynyt parempaan paikkaan, rajan taakse, "ikuisuuteen, ajan taa", kuten Badding runoili. Mielestäni juuri fraasi "ajan taa" kuvaa hyvin kuolemaa ja kuolemista. Aika ei pysähdy vain vainajan kohdalla vaan myös omaisten ja lähimmäisten mielessä: vainaja siirtyy ajallisten termien ulkopuolelle, muistoihin, lämpimiin kesiin ja lumisiin talviin. Peten tapauksessa voitaisiin puhua hankalista derivaatoista ja väsyneen hauskoista iltapäivän tunneista.

Peten tapauksessa voitaisiin toisaalta puhua aivan yhtä hyvin ”kossu 30 asteesta” tai ”jos tää vektori ois vaikka tää kirahvi” -sanonnasta.

Peten poismeno sattui meihin kaikkiin syvästi. On hyvin hankala lähteä kuvailemaan ja muistelemaan opettajaa, jonka olemus ja sanallinen ilmaisu olivat – noh, varsin hankalia kuvailla. Pete oli niin erityinen ja omaperäinen persoona. Sellainen, että jokainen Peten kohdannut muistaa hänet koko loppuikänsä.
Petellä oli hallussaan taikuutta, jotain ihmeellistä voimaa, jota ylipiston pedagogisissa opinnoissa ei voi suorittaa. Hän ei ehkä saanut integraaleja suoristumaan sen kummemmin, mutta hän katsoi ihmistä suoraan silmiin, puhutteli nimellä ja kehui. Se merkitsee jo paljon. Ei lukiolainenkaan ole pelkkä kone, joka ”rakentavan palautteen” ja pistetaulukoiden avulla jaksaisi eteenpäin. Meille merkitsi erittäin paljon se, kun Pete pysäytti käytävällä ja kysyi, mitä kuuluu. Kysyi ihan tuosta noin vaan, ilman minkäänlaisia haluja keskustella meidän kanssamme matematiikasta.

Petellä oli lämmin hymy ja sydän täynnä kultaa. Suurin ja parhain muistoni hänestä sisältääkin juuri tämän muistikuvan: hymyn, naurun, lapsenomaisen uteliaisuuden. Oli kesä, varmasti jo heinäkuu,
koska päivä oli helteinen eikä juhannuksen kylmästä sateesta ollut enää tietoakaan. Minulla oli ruudulliset shortsit, hiukset ihan sekaisin ja varpaat kesähiekkaa täynnä. Petellä oli polkupyörä, t-paita – ja punainen propellihattu päässään. Katsoin suu auki miehen vinhaa menoa, kunnes hän jarrutti ja pysäytti pyöränsä luokseni. Pakko myöntää, että paljoa en keskustelusta muista, koska tuijotin vain hämilläni hassua propellihattua ja Erja Lyytinen -paitaa.

Sen muistan, että Pete kyseli kuulumisiani ja minä hänen. Se oli hienoimpia hetkiä, joita olen opettajieni kanssa kokenut koko kouluaikanani. Todella harvoin, vain todella harvoin, opettaja-oppilas-asetelma murtuu ja oppilaskin pääsee koskettamaan opettajan aitoa sisintä, ilman vaatimuksia, oppikirjoja, väsyneitä aamuja ja kiukkuisia iltapäiviä.

Pete kertoi minulle hyvin avoimesti siitä, minne oli menossa, mistä tulossa ja mitä haluaisi kesällä vielä tehdä. Olin hämilläni miehen puhetulvasta, joka oli luontevaa, jutustelevaa ja avointa. Rehellistä.

Aivan lopuksi hän kysyi kirjoittamisestani ja siitä, milloin aion julkaista oman kirjan. Hän kehui runojani maasta taivaisiin, ja lupasinkin hänelle signeeratun version kirjastani, sitten joskus kun sellaisen julkaisen.

Surullista, että signeeraus jäi tekemättä. Surullista, etten koskaan voi sanoa hänelle: ”Katso Pete, matemaatikkoa et minusta saanut, mutta annoit minulle uskoa siitä, että pystyn ihan mihin vaan.”

Outi Karhu


Lisää mietteitä ja muistoja Petestä
Kuvassa Roosa Mustonen, Petri Piironen ja Tiia Hartikainen


Pete oli mahtava opettaja, joka sai oppilaat ymmärtämään opeteltavat asiat - ei vain 
oppimaan ulkoa. Pete pelasti monien taikkarilaisten matikankurssit pitämällä tukiopetuksia ennen koetta. Jos tunnilla ei ymmärtänyt opiskeltua asiaa, saattoi aina luottaa siihen, että Pete kyllä opettaa asian ennen koetta. Pete tuli monesti Taikkarille opettamaan sunnuntaisin, kun sopivaa ajankohtaa ei arkipäiville saatu sovittua. Kerran Pete tuli opettamaan TaKaMuksen jälkeen klo 16:30. Pete sai monet vaikeatkin asiat tuntumaan helpoilta. Opetusta jaksoi seurata, koska vauhti oli sopiva omaksumiselle - ja aina saattoi pyytää selittämään uudelleen. Jäimme kaikki kaipaamaan Peteä.
Eveliina Usvalaakso, Taidelukio



Pete oli todella mainio opettaja: hassu, huumorintajuinen ja hyvä työssään. Pete oli mukava ja häneltä pystyi todella helposti kysyä kaikesta, mikä matematiikassa alkoi askarruttamaan. Pete oli ihana persoona ja häntä jäädään kaipaamaan. Minun piti joskus vielä pelata shakkia Peteä vastaan.Olisi ollut tosi hienoa, jos Pete olisi päässyt vielä minunkin ylioppilasjuhliini. Arvostan häntä todella paljon. Pete ei ollut vain opettaja, vaan myös kaikkien kaveri.
Vili Hintsa


Pete oli ihana opettaja ja mahtava ryhmänohjaaja. Pete osasi selittää
kaiken niin, että tyhmäkin tajuaa, ja Peteltä pystyi aina mennä pyytämään
apua ja tukiopetusta. Pete myös halusi usein kertoa käsiteltävää aihetta
vain vähän tai ei ollenkaan sivuavia asioita, jotta voisi eri tavoin
ratkaista tehtäviä tai muuten vain syventää tuntemusta aiheeseen.
Ryhmänohjaukset (Peten sanoin: "ryhmännyhjäykset") olivat hauskoja ja
rentoja. Olisin halunnut kiittää Peteä penkkareissa tai lakkiaisissa siitä,
miten hyvä ryhmänohjaaja ja opettaja hän oli. Tuntuu todella oudolta
ajatella koulua ilman Peteä - se ei tunnu enää samalta. On niin omituista,
ettei Pete ole enää esittelemässä kirahvikynäänsä, haastamassa
shakkipeliin, tulossa kouluun täplikkäällä autollaan tai avaamassa aamuisin
ovea luokkaan. En tule koskaan unohtamaan Peteä.
Susan Saarelainen
Peten tunneille oli aina mukava mennä ja siellä oli hyvä olla. Pete oli opettajana aivan omaa luokkaansa. Hän kannusti yrittämään ja ajattelemaan itse sekä hyväksyi erilaisia tapoja laskea ja ratkoa tehtäviä. Pete oli itsekin valmis oppimaan uutta ja ottamaan asioista selvää, jos hän ei jotain tiennyt. Pete ihmetteli fysiikan tunnilla, onko opiskelu menossa siihen, että oppilaat ja opettaja yhdessä etsivät netistä ratkaisuja kysymyksiin, joihin oppikirja ei anna vastausta.

Pete halusi kaikkien oppivan, yrittävän parhaansa ja onnistuvan. Hän myös kannusti tavoittelemaan parhaita arvosanoja ja uskoi, että meidän joukossa on monia jotka pystyvät siihen. Pete on korvaamaton ja olen kiitollinen kaikesta, mitä sain häneltä oppia.


Jonna Mikkonen