Sivut

torstai 19. marraskuuta 2015

Innokampuksen tartu ideaan- kilpailu

Innokampuksen tartu ideaan- kilpailun tarkoituksena on antaa lukio- ja ammattikouluopiskelijoille mahdollisuus oppia innovatiivisuutta sekä yrittäjyyttä tekemällä ideakilpailussa omia oivalluksia ja keksintöjä sekä saattaa nuoria ja yrityksiä yhteen. Kilpailuun osallistuu noin 60 lukiota ja muutama ammattikoulu. Lyseolta kilpailussa on mukana seitsemän  2-3 hengen joukkuetta. Joukkueiden tehtävänä oli keksiä Akavalle eli työmarkkinakeskusjärjestölle ideoita aiheesta "unelmiesi digitaalinen koulu". Ensimmäisenä täytyi  keksiä tiimille nimi ja suunnitella lyhyt noin 3 minuutin pitchaus eli nopea ja ytimekäs myyntipuhe, jossa esitellään idean tärkeimmät pääkohdat.

Noora Helisten (vas.) ja Eva Susi (oik.) selostivat kilpailijoille säännöt ja kilpailun idean.                  




Joukkueiden keksittyä hyvät ideat ja suunniteltua pitchaukset heidän esityksensä videoitiin ja arvioitiin mm. kekseliäisyyden, innovatiivisuuden, kehityskelpoisuuden ja esiintymisen perusteella. Joukkueet saivat esiintyä kahdesti, ensimmäisen kerran jälkeen he saivat tuomari Noora Helisteniltä kehittämisohjeita ja erilaisia apukysymyksiä.
Joukkueet innokkaana suunnittelemassa pitchauksia
Joukkueet keksivät erittäin paljon hyviä ideoita. Monilla oli ajatus jonkinlaisesta nettisivusta tai "virtuaalisesta työtilasta" joissa yhdistyisivät kaikki tarvittavat palvelut esim. Wilma, kirjoitusohjelmat ja oppikirjat, myös pulpettiin upotettava tabletti tai näyttö olivat erittäin hyvin keksittyjä ideoita. Oppilaat esittelivät myös hologrammiopetusta, oppimispelejä, tutustumiskäyntejä yrityksiin ja Skype-puheluita ulkomaille kielten oppimisen apuna.
Sanni Pietarinen( kesk.) Rasmus Myllys (vas.) ja Petra Nieminen (oik.) pitämässä myyntipuhettaan.



Useimpien joukkueiden  mielestä aihe "unelmiesi digitaalinen koulu" oli ensin hankala, mutta sitten ideoita alkoikin tulvimaan, kun jaksoi keskittyä ja lopputuloksena syntyi erittäin hyviä esityksiä ja mahtavia luovia uudistusideoita koulumaailmaan.
Tuomarit katsovat esitykset läpi, ja pisteyttävät ne, sekä päättävät alueellisen ideakarsintojen jatkoonpääsijät. Jatkoon pääsevät joukkueet esittävät pitchauksensa finaalissa Helsingissä keväällä. Finaalissa on jaossa palkintoja yli 10 000€ arvosta, voittajajoukkueen koulu saa myös innolukio/-amis-tittelin, joka on koululle rahanarvoinen status.

Pidetään peukalot pystyssä että Lyseon joukkueet menestyisivät kilpailussa!


Teksti ja kuvat. Mari Luukkanen & Linda Muhonen

lauantai 7. marraskuuta 2015

Vielä kerran koeviikoista

On jälleen tullut aika valittaa koeviikoista, tai pikemmin niiden puutteesta. Niille, jotka olivat asuneet luolassa viime kevään saattoi tulla yllätyksenä koeviikottomuus lyseolla. On se maailma kummallinen, meiltä riistettiin oikeus yhteen melkein loman tapaiseen viikkoon aina jaksojen vaihteessa. Nyt joudumme puurtamaan kahdeksan tunnin koulupäivää kokeiden aiheuttamien paineiden lomassa. Erääntyvät työt, läksyt ja harrastukset lamaannuttavat meidät normaalioloissakin, emme tarvitse kokeita siihen rinnalle! Pelastakaa koeviikot!
Mutta realistisesti. On täysin ymmärrettävää, että entisen tapaiset koeviikot eivät olisi missään nimessä toimineet tänä syksynä. Syyslukukauden lyhyys pakottaa jo muutenkin lyhyempiin jaksoihin, mitkä olisivat muuttuneet vaarallisen lyhyiksi jos normaalit koeviikot olisi järjestetty. Jokaisen tulee myöntää tämä asia. Päätös koeviikkojen väliaikaisesta poistamisesta oli välttämätön. Ja kun tämän tosiasian nyt yhdessa tunnustamme, pääsemme eteenpäin ajatusketjussa.
Mutta hei! Nämä koeviikon aikana olevat tunnit, eihän niistä ole juurikaan hyötyä! Se on melko yleinen mielipide, mutta niin todetessamme, tai pikemmin väittäessämme, sekoitamme jyvät akanoihin. Kurssin opettaja on vastuussa kurssin toteuttamisesta. Siihen rehtori voi tietenkin vaikuttaa, mutta opettaja on kuitenkin luokassa joka tunti, ei rehtori. Sen sijaan että huutaisimme Ismon päätä vadille, kuten monet ovat jo tehneet, meidän tulisi miettiä miten opettajat voisivat toteuttaa kurssit paremmin.
Mutta asia ei ole niin yksinkertainen. On totta, että opettaja päättää itse kursseista. Mutta kuitenkin näin isoa uudistusta toteutettaessa olisi pitänyt miettiä sen mahdollisia vaikutuksia laajemmin. Muistan kuinka viime keväänä annettiin varovaisia lupauksia mahdollisista puolen kurssin kokeista, toisenlaisita arviointiperusteista tai kevennetyistä koealueista. Kuitenkaan en ole nähnyt mitään muutoksia.
Näen tähän pari todennäköistä syytä. Joko opettajat eivät ole osanneet tai halunneet toteuttaa muutoksia kursseihin. Ymmärrän sen täysin. Jos opettaja on vuosien kokemuksella havainnut hyväksi jonkun tavan käydä kurssi, muutoksesta saattaisi olla suuria haittoja oppilaille. Kuitenkin, olosuhteiden muuttuessa myös tapojen tulee mukailla nykytilannetta. En ojenna syyttävää sormea opettajia kohtaan, mutta pienen epäilevän katseen luon heihin kyllä. Oliko kaikki keinot uusien menetelmien löytämiseen todella käytetty? Jos ei, miksi?
Toinen syy saattaisi olla johtajistossa. Ovatko opettajat saaneet konkreettisia ohjeistuksia kurssien läpi käymiseen nyt koeviikottomilla jaksoilla? En tiedä, eikä asia suoraan oppilaille kuulu. Mutta kuitenkin olisi huolestuttavaa, jos näin kuitenkin olisi. Ja siihen on vakavia viitteitä.
Ensimmäisen jakson koeviikko oli mielenkiintoinen kaikin puolin. Uudenlaisen järjestelmän kokeilu loisi varmasti paljon uusia ideoita, joita voisi soveltaa myöhemmissä jaksoissa. Tai niin ainakin kuvittelin. Kuitenkaan nyt toisen jakson ollessa loppusuoralla en havainnut muutoksia ensimmäisen jakson koeviikkoon verrattuna. On huolestuttavaa, jos oppilaiden tai opettajien ääni ei ole syystä tai toisesta kuulunut. On myös huolestuttavaa, jos niitä ei ole kuunneltu. En syytä ketään, tietoni asiasta ovat aivan liian vajaavaiset osoittamaan syyllistä jos sitä edes on, mutta kehityskulkua seuraan kuitenkin huolestuneena.
Näin lopuksi vielä voin sanoa, että toivoni on valitettavasti hupenemassa. Lukiomaailmaa kohtaavat pian suuret muutokset, mutta jos näinkin pienessa muutoksessa kuin koeviikkojen poistamisessa uusien ideoiden soveltaminen ontuu, kuinka voimme selviytyä tulevasta, suurista muutoksista?
Toivon kuitenkin, että tästä tapauksesta otetaan opiksi. Kokeilu on kuitenkin ollut hyvin mielenkiintoinen ja oppilaita aktivoiva. En ole aiemmin kuullut näin suuresti oppilaita kohauttaneesta tapahtumasta, ja toivon oppilaiden olevan jatkossakin aktiivisia koulun asioihin vaikuttamisessa. Opettajat ovat korkeasti koulutettuja asiantuntijoita opettajanpöydän tuolla puolen istumiseen, mutta myös meidän kokemuksillamme on merkitystä. Meidän tulee ilmaista mielipiteemme.

Konsta Tarnanen

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Kirjailijailta Savonlinna-salissa 3.11

Savonlinnasali täyttyi kirjallisuuden ystävistä.
Tiistaina järjestettiin nyt jo "edesmenneen" kirjakauppa Knut Possen perinteeksi muotoutunut kirjailijailta kymmenettä kertaa. Tapahtuma oli kaupungin lukiolaisille maksuton. Tänä vuonna iltaan osallistui kahdeksan kirjailijaa ja miltei täys salillinen savonlinnalaisia kirjallisuuden ystäviä. Iltaan osallistuivat kirjailijat: Katja Kettu, Kari Hotakainen, Pekka Hiltunen, Aki Ollikainen, Outi Pakkanen, Jari Järvelä, Antti Tuomainen ja Sofi Oksanen. Ilta koostui kirjailijoiden haastatteluista, jotka käsittelivät lähinnä heidän uusimpia teoksiaan. Haastatteluihin kuului ripaus komediaa ja myyntipuheita, jotka pitivät tunnelman rentona - olivat käsiteltävät kirjat sitten itsessään hauskoja tai eivät.

Illassa esintyi myös tapahtuman päätteeksi taidelukion kuoro sekä väliaikaa ennen kaksi entistä taidelukiolaista Viivimaria Saarenkylä ja Joakim Berghäll. Tapahtuman järjesti nyt viimeistä kertaa Knut Possen kirjakauppias, jonka toimesta illan päätteeksi ilmoitettiin illan siirtymistä ensi vuonna Suomalaisen Kirjakaupan järjestämäksi. Ilta sai hieman haiken päätöksen, kun Knut Possen työntekijät kiittelivät porukkaansa ja kaupan kävijöitä yhteisistä vuosista ja neuvoivat jatkamaan kirjojen ostoa Savonlinnasta nyt Suomalaisen Kirjakaupan hyllyiltä.

Kuva ja teksti: Joonas Manninen



tiistai 3. marraskuuta 2015

Älylataamo etenee (?)

Älylataamoa ja sen edistymistä miettiessä mieleeni juolahti kirjailija Friedrik Wisloffin kirjoittama aforismi: "Ei työ meitä väsytä, vaan kaikki se mikä vielä on tekemättä".
Tämä jopa hieman huvittavakin virke sopii hyvin käynnissä olevaan Älylataamo-projektiin. Raportti sen edistymisestä olisi pitänyt tehdä jo aikapäiviä sitten, mutta en ole nähnyt siihen aihetta. Miksi?
Raporttia edistymisestä on nähkääs vaikea tehdä, jos homma ei edisty. Ensimmäisellä jaksolla, eli noin kaksi kuukautta sitten, rehtorimme Ismo lupaili että Älylataamo-luokkahuone valmistuisi "tämän jakson loppuun mennessä", tarkoittaen siis kyseistä ensimmäistä jaksoa. Kuten me kaikki olemme nähneet, näin ei kuitenkaan tapahtunut.

Nykyiselle toiselle jaksolle tullessa kävin taas jututtamassa rehtoria. Hän kertoi tyynesti, että projektin olisi tarkoituksena valmistua ennen toisen jakson loppua. Meni viikko, meni toinen. Pikku hiljaa alkoi näyttää siltä, että Älylataamon valmistuminen jäisi taas seuraavaan jaksoon.
Mutta sitten - 5.10.2015 - alkoi tapahtua! Mattomiehet olivat laittamassa entisen Riitta Liukon kylmään kivilattiaan piukkaa pehmeää kokolattiamattoa! (ks. kuva alla).


Pian sen jälkeen tuotiin myös pöytiä, tuoleja, verhoja ja listoja. 28.10. opettajat talkoilivat huoneen parissa ja nyt voisi jopa sanoa, että Älylataamo on saanut tuulta allensa.

Vaikka tunnelin päässä on valoa näkyvissä, niin Älylataamo ei ole vielä läheskään valmis. Ismoa lainatakseni: "Tavoitteena on saada tila opetuskuntoon, jakson vaihteessa. Nyt maalailemme vielä seiniä ja ompelemme verhoja tilaan. Osa laitteista vielä myös puuttuu".
Projektin toteutuessa uusi tila tulee toimimaan monipuolisena opetustilana, painottaen erityisesti ryhmätyömahdollisuuksia.


Lassi Nikulainen vain ja ainoastaan.

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Haastattelussa Hanna Gaskin: yliopistosta takaisin lyskalle


Virpiä viikon tuurannut Hanna Gaskin

Haastattelutilana toimivaan uskonnonluokkaan saapuessa ilmapiiri on rento, eikä haastateltavasta ainakaan näy mahdollinen jännitys. Heti kuvaa ottaessa lentää ensimmäinen vitsi ilmoille ja huomaa, että esillä olo on nuorelle opettajalle jo nyt tuttua hommaa. Näin ei kuitenkaan sijaisena koululla toimivan Hanna Gaskinin mukaan ole aina ollut.

Lyseolta 2008 vuoden keväällä valmistuessaan Gaskin piti itseään liian ujona opettajaksi ja lähti Vantaalle opiskelemaan sosiaalialaa. Tämän alan opintoihin kuuluva esillä oleminen toi kuitenkin tarpeeksi itsevarmuutta vaihtaa opintojaan haaveiden mukaisiksi. Nykyään Gaskin opiskelee kuudetta vuotta teologiaa Joensuun yliopistossa, josta hän valmistuu uskonnonopettajaksi.

Opiskelu yliopistossa

Kuten monella lyseolaisellakin on edessään yliopisto-opinnot, on Gaskin pitänyt yliopisto-opiskelusta alusta asti. Itsenäinen opiskelu, toisistaan eroavat päivät ja mahdollisuus jättää jotkin luennot väliin ovat sopineet Hannan opiskelutyyliin ja opinnot ovat edenneet sopivaa vauhtia. Päivät ovat niin erilaisia, että tyypillisen opiskelupäivän kuvaaminen tuottaa ongelmia. Opiskelun ja menestymisen Gaskin kertoo olevan itsestä kiinni,  tarvittaessa tarjolla on myös opinto-ohjausta.

Gaskin teki ensimmäisenä opiskeluvuonnaan enemmän kuin ensivuotelaisen oletetaan. Kuitenkin hän kuvailee opiskelun olevan helpompaa kuin lyseolainen saattaisi olettaa; kun opinnot tekee itselleen sopivaksi, jää aikaa lähteä päivän jälkeen ystävien kanssa ulos  viettämään aikaa. Jotkin tutkinnot (kuten luokanopettajan) ovat kiireellisempiä kuin Gaskinin omat. Hän kertoo tietävänsä teologian opiskelijoita, joilla on käynnissä jo yhdeksäs vuosi. Tuleville yliopistolaisille Gaskin jättää vinkiksi hakea samana keväänä opiskelupaikkaa, sillä samantien hakiessa saa pääsykokeisiin ylimääräisiä pisteitä, mutta opiskelemaan ei tarvitse heti mennä, näin jää mahdollisuus pitää vaikkapa välivuosi.

Opiskelijasta opettajaksi

Lyseoon tuleminen tuntuu Hannasta kuin tulisi takaisin kotiin. Opettajat kohtelevat opettajakokelasta tasavertaisena, eivätkä vain vanhana oppilaana. Aluksi opettaminen tuntui jännittävältä, mutta ensimmäiset - kuten nykyisetkin - tunnit sujuivat ongelmitta. Gaskin muistaa yhä, millaista oli istua lukion penkissä, joten siirtyminen luokan eteen tuntuu yhä välillä oudolta. Myös kännykkäkulttuuri on muuttunut: hänen aikanaan kännykät pidettiin visusti piilossa ja opettajan sen huomatessa ei kännykkään enää koskettu. Itse lukiokäytäntökin on muuttunut Hannan ajoista lukiolla, sillä silloin ei vielä ollut käytössä luokattomuus, vaan omat ryhmät. Tämä saattaa Gaskinin mukaan helposti johtaa oppilaiden ujouteen, mutta samalla myös tarjoaa mahdollisuuden tutustua useampiin ihmisiin.

Lopputerveisiä kysyttäessä Hanna antaa ohjeeksi muistaa opiskella ja tehdä läksyt, sillä varsinkin tabletkoulun yleistymisen myötä opettaja kyllä tietää milloin läksyt ovat tekemättä.

Haastattelu, kuva ja teksti: Joonas Manninen ja Konsta Tarnanen