Sivut

perjantai 21. marraskuuta 2014

Sylvi-näyttelijäryhmä vieraili lyseolla

Minna Canthin kirjoittama ja Mikko Roihan ohjaama Sylvi pyörii nyt Savonlinnan Teatterissa usean teatterin yhteistyönä ja kaksikielisenä kokeiluna. Näyttelijät Matti Raita (Klockrike-teatteri Helsingistä), Pia Andersson (Kokkolan kaupunginteatterista) ja Mervi Koskinen (Savonlinnan Teatterista) oli kertomassa siitä, millaista on tehdä tätä näytelmää ruotsin ja äidinkielen opiskelijoillemme. Kuva: Jane Visuri 

torstai 13. marraskuuta 2014

Kärkästä kommentointia

Viime viikolla järjestetyssä Knut Possen kirjailijaillassa avattiin kirjailijoiden ajatusten lisäksi uusi novellikilpailu, jonka toivotaan saavuttavan entistäkin enemmän suosiota. Kilpailu on yksinkertaisuudessaan hieno idea, se vain vaatii itseni mielestä vielä jonkin verran hiomista.

Viime vuoden voittajana, ja monesti muissakin kilpailuissa mukana olleena (ja kröh, niitä myös voittaneena), voin kenties hieman kritisoida tuomarointipuolta ko. kisassa. Novellikilpailu ei ole oikea paikka diktaattorimaisille päätöksille, näin kärjistäen sanottuna, vaan mielestäni jokaisessa kirjoituskilpailussa kuuluu olla ainakin kaksi puolueetonta, eri-ikäistä tuomaria, mielellään toki kolmekin. Tämä takaa kaikille teksteille tasa-arvoisen kohtelun ja antaa myös tuomareille uusi näkökulmia.

Samoin pitäisi huomioida kilpailuun osallistuvien tekstien teemat: Nuorten kirjoituskilpailussa ne ovat usein nuorten maailmaan, kasvamiseen ja kehitykseen liittyviä, eikä – anteeksi kärkäs kommenttini – atsteekkien elämään erikoistunut herrasmies ole ehkä sopivin vaihtoehto tuomariksi.

Kunnioitan toki Jorma Kaimion elämäntyötä, hän on toiminut kustantamoissa johtohommissa monta kymmentä vuotta ja tietää kyllä, mikä on hyvä teksti.

Mutta tietääkö hän, millaista on elää 2000-luvun nuorena?

Tavatessani hänet viime kesänä hänellä oli joitain hyvin kärkkäitä kommentteja liittyen nuorten kirjoittamiin novelleihin, ja näihin kaikkiin kommentteihin en voinut valitettavasti yhtyä. Minusta hänellä oli liian yksipuolinen näkemys siitä, minkälainen on hyvä (nuorten)novelli.

Nuortenkirjallisuus on hypännyt ihan tässä viimeisen kymmenen vuoden aikana niin valtavan loikan – scifi ja fantasia ovat jyllänneet markkinat, kun taas nuorisorealismi on saanut hieman väistyä – että en itsekään oikein ole perillä uutuuksien mittavasta kirjosta. Oman ”kasvatukseni” olen saanut 90-luvun nuortenkirjoista, joissa ryypättiin, pantiin ja riehuttiin hieman erilaisella sävyllä kuin nykyajan kirjallisuudessa. Voiko Kaimio olla perillä nuortenkirjallisuuden nykytilasta, jos kerran minäkään en ole?

Kaimion tietotaito on huipussaan, ja minun kohdallani tämä oli vain hyvä asia, mutta hänellä tuntuu olevan jopa ”liian” paljon ammattitaitoa mitä tulee kirjoittamiseen. Kuusitoistavuotias nuori lukiolainen on herkkä ja itsetunnoltaan vielä hauras kokonaisuus, joten liian syvällisen analyysin tekeminen novellista voi olla aikamoinen shokki. Toki on hyvä, että nuori korjausehdotuksia novelliinsa, jotta hän pystyy jatkamaan tästä eteenpäin. Mutta onko lukiolaisten kirjoituskilpailu oikea paikka syväanalyysin tekemiseen? 


Mielestäni Knut Possen kirjoituskilpailu on oiva, helppo ja varsin kiva idea, se vain ontuu vielä hieman. Tsemppiä jatkoon!


Kirjoittaja on kokenut kirjoituskilpailuihin osallistuja ja pitkäaikainen harrastelijakirjoittaja.

maanantai 10. marraskuuta 2014

Jääräpää, Juice ja paljon naurua – kirjailijailta



”Huhut Mielensäpahoittajan kuolemasta ovat vahvasti liioiteltuja.” Tuomas Kyrö

Jari Tervo ottamassa ryhmäselfietä Juha Itkosen kanssa. Tuomas Kyrö siteeraamassa Mark Twainia. Kyseiset huomioni kirjailijaillasta kertovat varmasti jo olennaisen: ryhmähenki oli tiivis ja tunnelma korkea. Kirjailijat olivat varsin rentoja ja rehellisiä, vaikka takana oli ollut pitkä päivä, kun joukko oli matkannut Rantasalmella yhdessä dosentti Jorma Kaimion kanssa.

Kirjakauppa Knut Possen järjestämä kirjailijailta kokosi jälleen suomalaisen kirjallisuuden parhaimpia nimiä yhteen. Savonlinnasali oli jälleen tupaten täynnä ihmisiä (yritän olla kirjoittamatta samoja vertauskuvia kuin viime vuoden postauksessani), joten tunnelma oli hikinen, lämmin ja vastaanottavainen.

Tällä kertaa kirjailijat oli selvästi valittu kiinnostamaan enemmän vanhempaa väkeä: Heikki Turunen kertoi Simpauttajansa jatko-osasta ja Aulikki Oksanen viisikymmenvuotisesta runoilijan urastaan. Jäin hieman kaipaamaan jotakuta, joka olisi Salla Simukan, viime vuoden kirjailijavieraan, tavoin koskettanut myös nuorisoa. Mielestäni esimerkiksi Terhi Rannela olisi ollut hyvä vieras, tai peräti Finlandia Junior -ehdokkuuden saanut Jyri Paretskoi.

Kirjailijaillan avasi upea Antti Heikkinen, joka kosketti kaikkia Juice Leskinen -faneja kertomalla yksinäisestä, ryyppäävästä ja epävarmasta Juicesta, joka kirjoitti koska ei osannut muutakaan. Heikkinen pohti Kaimion avustuksella, oliko Juice enemmän runoilija vai muusikko, mutta minulla on tähän vahvaa muistikuvaa. Itseni mielestä Juice sanoi ennen kuolemaansa olevansa ensin runoilija ja vasta sitten laulaja, joskin muistini saattaa pettää.





Kirjailijaillan kuluessa saimme kuulla Aulikki Oksasen koskettavaa runonlausuntaa, Jari Tervon naurattavia juttuja ja Vesa Luukkosen paikallistuntemusta. Komea Juha Itkonen kertoi henkilökohtaisesta suhteestaan Ajo-romaaniinsa, ja taisipa lavalla pyörähtää oikea Mielensäpahoittajakin, jolle jopa itse Kyrökin nauroi vedet silmissä.


Illan teema oli selvä: Vahva pohjatyö on elintärkeää romaania – varsinkin historiallista sellaista – kirjoittaessa. Tämän meille kertoivat niin Turunen, Luukkonen kuin Enni Mustonenkin. Kirjailijan tehtävänä on ottaa vaikutteita omasta ja toisten elämästä, tarkkailla ja tehdä havaintoja – ja maalata autenttinen, koskettava tai naurattava elämä sellaisena kuin se on.

Kaiken kaikkiaan ilta oli onnistunut, joskin kirjailijoiden väsymyksen pystyi aistimaan liiallisena toistona ja yksityiskohtiin takertumisena. Jossakin kohti mielenkiinto alkoi jo lopahtaa. Loppuillasta Knut Possen henkilökunta julkisti uuden novellikilpailun, jonka minä sattuneista syistä viime vuonna voitin (köhköh, itsekehu haisee). Novellikilpailusta on tulossa erillinen postaus, jahka sitä tässä kirjoittelen.

Teksti ja kuvat: Outi Karhu (väliaikainen kommentaattori)

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

3 x Vaihdossa

Koulumme oppilaat Oona, Maarit ja Vilma ovat saaneet kokea, millaista on olla vaihto-oppilaana vieraassa maassa. Tässä heidän ajatuksiaan vaihdosta.

3kk vaihto:


Oona Käyhkö, Uusi-Seelanti
Olin vaihto-oppilaana Uudessa-Seelannissa kolme kuukautta viime heinäkuun alusta syyskuun loppuun. Ja siis olihan se aivan varmasti yksi elämäni parhaista kokemuksista. Olen aina ollut kiinnostunut matkustamisesta, muista maista, uusista kulttuureista ja kielistä, mutta vaihtoon lähtemisestä innostuin vasta sen jälkeen, kun eräs perhetuttuni kertoi omasta vaihtovuodestaan Meksikossa. Siinä tuli semmoinen olo, että tuon minäkin haluan kokea.
       Eri järjestöjä etsin ja vertailin useamman kuukauden ajan, kunnes Youth For Understanding eli YFU tuli vastaan ja sieltä löytyikin ohjelma juuri minulle. Eli joko kolme kuukautta Uudessa-Seelannissa tai Australiassa tai viisi kuukautta Ecuadorissa tai Uruguayssa. En missään vaiheessa harkinnut lähteväni koko vuodeksi vaihtoon, joten päädyin hakemaan lyhyempiin ohjelmiin. Näin jälkikäteen ajateltuna on kyllä muutaman kerran harmittanut, etten lähtenyt vuodeksi. Ykkösenä hakuun laitoin Uuden-Seelannin, vaikka oikeastaan minulle ei ollut suurempaa merkitystä sillä mihin maahan lähtisin, kunhan lähtisin jonnekin kauas. Eikä oikeastaan kauemmaksi olisi päässytkään.

 
      Lopulta sitten olinkin lentokoneessa kahden muun suomalaisen tytön kanssa matkalla kohti unelmaamme. Olimme samassa ohjelmassa, mutta jokaisen vaihto oli aivan erilainen kuin toisten. Itse päädyin Hamiltonin kaupunkiin Uuden-Seelannin pohjoissaarelle. Isäntäperheeseeni kuuluivat vain vanhempani, joilla ei ollut omia lapsia. Hankimme myös kissan aikana jolloin asuin heidän kanssaan. Isäni ja äitini olivat maoreja eli Uuden-Seelannin alkuperäisasukkaiden jälkeläisiä. Maori perheessä asuessa opin enemmän niin sanottua aitoa Uuden-Seelannin kulttuuria eli maori kulttuuria. Isäntäperheestäni tuli oikeasti perheeni maailman toiselle puolella.
    
   Kävin koulua kaupunkini huonoimmassa koulussa, mutta itse asiassa sekin vain auttoi minua näkemään asiat eri tavalla; kuinka joillakin ihmisillä ei oikeasti ole varaa kunnolliseen koulutukseen. Sain paljon kavereita koulusta, mutta suurimpaan osaan en kolmessa kuukaudessa kerennyt tutustumaan kovinkaan hyvin. Parhaat kaverini vaihtoni aikana olivat muita vaihto-oppilaita, joista kaikista paras oli ruotsalainen Tom. Hän ei ollut samassa koulussa kuin minä, mutta tutustuimme hänen äitinsä kautta, joka oli tukihenkilöni. YFU siis tavallaan auttoi minua myös perheen lisäksi saamaan ystäviä kohdemaassa.
     
 Vapaa-aikanani kävin salilla, lenkkeilin, näin ystäviäni ja vietin aikaa perheeni kanssa. Melkein joka viikonloppu kävimme perheeni kanssa jossakin muussa kaupungissa, meren rannalla tai toisissa upeissa paikoissa kuten Taru sormusten herrasta ja Narnia –elokuvien kuvauspaikoilla. Englantini parani suuresti ja opin arvostamaan aivan uusia asioita, jotka aiemmin olivat olleet oikeastaan itsestäänselvyyksiä, kuten ilmainen koulutus ja kouluruoka, yleensäkin terveellinen ruoka ja lämpimät talot.

      Vaihtoon lähtemistä suosittelen kaikille! Kieltä on turha pelätä, sitä oppii sitten käyttämällä. Aina ei ole helppoa ja alkuun voi tuntua, että kaikki kaatuu päälle ja tästä ei tule kyllä yhtään mitään, mutta parissa viikossa sekin helpottaa. Vaihdosta saa loppujen lopuksi niin paljon, että ei sitä pysty sanoin kuvailemaan. Ja jos mietit vaihtoon lähtemistä niin; suosittelen, että lähde ainakin puoleksi vuodeksi sitten siitä saa varmasti kaiken irti. Mitä enemmän annat itsestäsi, sitä enemmän saat takaisin. Tuo ohje oli ainakin minulle erittäin hyödyllinen.

Lyhyt vaihdot:



Maarit Mielikäinen, Itävalta
Olen aina ollut kiinnostunut vieraista maista, uusista kielistä ja kulttuureista. Päätinkin lähteä vaihtoon kesäksi 2014. Hain Rotary-järjestön kautta ja sillä myös lähdinkin. Vaihtomaaksi valikoitui Itävalta, sillä saksan kieli, itävaltalainen kulttuuri ja luonto kiinnostivat. Olen kyllä tyytyväinen valintaani!
        Vaihtoon pääsin maaseutukaupunkiin Wienin lähelle. Vaihdon aikana sain kokea monia uusia asioita, kuten tutustua pääkaupunki Wieniin, olla mukana paikallisissa häissä, syödä useita kertoja Wienerschnitzeleitä sekä Sachertortea ja mikä parasta, olla perheenjäsenenä itävaltalaisessa perheessä. Isäntäperheeni oli huippu, vietin aikaa varsinkin hostsiskoni kanssa. Vaihtoni oli lisäksi vastavuoroinen, joten hostsiskoni tuli kanssani samaa matkaa Suomeen. Asuimme molemmat toistemme perheissä kuukauden.
       Parasta vaihdossani oli se, että sain tutustua uusiin ihaniin ihmisiin ja hienoon kulttuuriin.  Olen todella tyytyväinen, että lähdin vaihtoon. Sain upeita kokemuksia ja samalla opin käyttämään saksan kieltä. Lähdin vaihtoon sillä asenteella, että puhun koko matkan ajan saksaa. Ja niin teinkin! Melko nopeasti huomasin, kuinka sanat alkoivat löytyä paremmin ja että oikeasti osaan puhua saksaa. A-saksan kielen opinnot koulussa auttoivat paljon. Samalla opin Itävallan murretta.
         Suosittelen vaihtoa kenelle tahansa, jolla on intoa tutustua uuteen kulttuuriin ja ihmisiin!


Vilma Löppönen, Washington, USA
Viime kesä oli ehdottomasti elämäni paras. Olin nimittäin viisi viikkoa nuorisovaihdossa Yhdysalloissa, Washingtonin osavaltiossa. Olen aina haaveillut vaihto-oppilaaksi lähtemisestä, mutta vuosi tuntui ihan liian pitkältä ajalta. Kun sitten kuulin Lions clubin kesävaihdosta, jossa vaihdossa ollaan vain kesän ajan, tiesin että minun oli lähdettävä.
Vaihtomaaksi valitsin Yhdysvallat ja toiveosavaltioni oli kaunis Washington, joka sijaitsee maan luoteisosassa, aivan Kanadan rajalla. Olin vaihdon aikana kahdessa eri perheessä eri puolilla osavaltiota ja sainkin tutustua siihen hyvin perinpohjaisesti. Pääsin kokeilemaan mm. zipliningia, vaeltamaan henkeäsalpaavan upeassa
Mt. Rainierin kansallispuistossa, meloa kajakilla ja tutustuin Seattlen suurkaupungin menoon.
Lisäksi kävin naapuriosavaltioissa Oregonissa ja Idahossa, sekä Yhdysvaltain luoteisosan suurimmassa huvipuistossa, Silverwoodissa, mikä olikin yksi matkan kohokohdista. Matkassa parasta olivat kuitenkin ihanat ihmiset joiden luona majoituin. Minut otettiin osaksi perhettä ja en edes ehtinyt kunnolla ikävöidä kotiin, kun oli koko ajan niin paljon tekemistä.
Ja uskon, että opin myös puhumaan paremmin englantia. Sain valtavasti uusia kokemuksia, tapasin mahtavia ihmisiä ja nautin matkasta täysin siemauksin. En ole katunut vaihtoon lähtöä hetkeäkään ja suosittelenkin sitä jokaiselle jolla vain rohkeutta riittää. Se on kokemus, joka ei unohdu koskaan.
Lisää kuvia ja juttuja matkastani voit käydä katsomassa matkablogistani.


Kuvat ja tekstit: Oona Käyhkö, Maarit Mielikäinen, Vilma Löppönen






tiistai 4. marraskuuta 2014

Vieraita Pietarista


Pietarista lyseossa vieraanamme olivat muun muassa opettaja Lena Timofeeva (vas.alarivi), Sasha, Katja, Erika ja Vasilisa.


Maanantaina 13.10 koulumme sai vieraita Pietarista. Kyseessä oli jo 23 vuotta jatkunut ystävyyskouluprojekti, jonka ansiosta pietarilaiset oppilaat pääsevät tutustumaan suomalaiseen kulttuuriin ja kouluelämään. Keväällä on sitten taas lyseolaisten vuoro vierailla naapurimaassamme ja tutustua heidän kulttuuriinsa.

Viikon aikana venäläiset vieraamme majoittautuivat lyseolaisten kotona ja ohjelmassa oli paljon kaikenlaista mukavaa. He pääsivät mm. teatteriin katsomaan musikaalia Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen, uimahalliin uimaan, tutustumaan nuorisotalo Posseen ja kierrokselle Olavinlinnaan ja Riihisaareen.

Toki ohjelmassa oli myös ahkeraa opiskelua, aineina ainakin venäjä, suomi, matematiikka ja liikunta.
Koulun jälkeen vietettiin aikaa isäntäperheiden kanssa ja käytiin mm. ostoksilla ja elokuvissa.

Monet vieraistamme ovat opiskelleet suomea ensimmäiseltä luokalta lähtien, joten vaihto on myös hyvä tapa harjoitella kielen käyttöä.

Kävin vieraidemme venäjän tunnilla ja kysyin muutamalta heistä tunnelmia vaihdosta.

1. Miksi halusit tulla Suomeen?
2. Mikä on ollut tähän mennessä parasta?
3. Mitä eroja on teidän koululla ja meidän koululla?
4. Entä muuten Suomen ja Venäjän suhteen? 
5. Oliko reissu onnistunut? Toteutuivatko odotukset?  
6. Onko suomen kieli vaikeaa?

Vasilisa, 17
1. Koska Suomi on kaunis, siisti ja mielenkiintoinen maa.
2. Teatteri ja kaupungilla käveleminen
3. Meillä on matematiikka ja fysiikka pidemmällä, koska koulumme on matemaattispainotteinen.
4. Suomessa on puhtaampi luonto ja rauhallisempaa. Muutenkin eri tavat ja kulttuuri
5. Olen tykännyt kovasti kaupungista ja koulusta.
Odotukset täyttyivät.
6. Suomen kieli on aika vaikeaa, mutta niin ovat muutkin kielet.

Katja, 16
1. Koska en ollut käynyt aiemmin Savonlinnassa, mutta olin kuullut siitä ja nähnyt kuvia. Olen aiemmin käynyt Helsingissä ja Turussa.
2. Teatteri
3. Meillä on myös ala-aste samassa koulussa. Suomessa oppitunnit ovat rennompia.
4. Luonto. Suomessa on kaunista ja viihtyisää.
5.  Olen tykännyt kovasti. Odotukset toteutuivat.
6. Kyllä. Kirjoitan ja luen hyvin, mutta puhuminen on vaikeaa. Olen opiskellut suomea 9 vuotta.

Sasha, 15
1. Suomi on kaunis maa ja turvallinen. Halusin kokemusta suomen kielen puhumiseen.
2. Kaikki
3. Suomen kouluissa on rennompaa, ei niin paljon kuria.
4. Luonto ja Suomessa siistimpää. Kulttuurit ovat erilaiset, mutta silti on ystävyyttä ja yhteistyötä.
5. Toteutuivat. Olen viihtynyt
6. Suomi on vaikea, mutta mielenkiintoinen kieli. Olen opiskellut sitä 9 vuotta.


Erika, 15
1. Koska tykkään Suomen nähtävyyksistä.
2. Koulussa on mielenkiintoista. Parasta on ollut Olavinlinna ja Riihisaari ja myös musikaali. Isäntäperhe on hyvä ja heidän kanssa on ollut hauskaa.
3. Venäjällä on enemmän kuria. Suomessa ollaan ilman kenkiä luokassa.
4. Suomessa on siistimpää ja ihmisiä on paljon vähemmän.
5. Kyllä, vielä paremmin mitä odotin.
6. Suomi on vaikeaa. Olen kyllä opiskellut sitä vasta viisi vuotta.





Kokonaisuudessaan vaihto on ollut venäjän kielen opettajan Tuula Tsumakin mukaan onnistunut. Hän toimii hankkeen vetäjänä. Tavoitteena oli tutustua suomalaiseen kulttuuriin, oppia kieltä ja saada uusia ystäviä ja se tavoite kyllä täyttyi. 




Teksti ja kuvat: Vilma Löppönen